Wildz Livekasino

Livekasinot ovat yksi uusimmista tavoista nauttia erityisesti kivijalkakasinoilta tuttuja pöytäpelejä. Näistä tutuimpia ovat varsinkin korttipelit, joissa tunnelman luomiseksi paras tapa on käyttää jakajana oikeaa henkilöä. Vaikka esimerkiksi blackjackia ja pokeripelejä voi pelata myös suoraan nettikasinon kautta ilman oikeaa jakajaa, livekasinoilla nykyään käytettävät aidot jakajat tekevät pelaamiskokemuksesta täysin erilaisen. Livekasinolla pelaaminen on suositumpaa vuosi vuodelta, kun peliteknologia ja nettiyhteyksien nopeus kehittyvät. Myös mobiiliteknologia ja älypuhelimet ovat kehittyneet jo niin pitkälle, että livekasinolla pelaaminen on mahdollista missä tahansa.

Livekasinojen historiasta lyhyesti

wildz_granny-minKun nettikasinot alkoivat yleistyä 90-luvulla, jätettiin noin kymmeneksi vuodeksi nettikasinopeleistä yksi kasinotunnelman tärkeimmistä tekijöistä pois, nimittäin oikea jakaja. Jakajan merkitystä oikeiden kasinojen pelitunnelmalle ei ole tarpeen vähätellä. Ihmiskontaktit ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat perimmäinen syy, miksi kaikki pelaaminen ei ole siirtynyt heti nettiin. Oikeille kasinoille moni ei luultavasti menisi yksin pelaamaan, ja tämän saman kehityksen voi nähdä myös nettikasinopelien puolella. Ihmiset yksinkertaisesti kaipaavat vuorovaikutusta ja sosiaalista kanssakäymistä kasinopelien lomaan.

Livekasinopelien tuominen nettikasinoille on edesauttanut tämän perustavanlaatuisen ongelman ratkaisemisessa. 2000-luvun alkuvuosina pelinkehittäjä Playtech toi markkinoille ensimmäisiä teknologioita livekasinopelien järjestämiseksi nettikasinoille. Ensimmäisenä innovaationa oli erityisesti videoyhteyden luominen jakajan ja kasinopelaajan välillle. Tämän jälkeen ala on kehittynyt huimasti, mutta peruselementit ovat säilyneet. Pelaajat voivat nykyään verkostoitua muiden pelaajien, ja jopa jakajan kanssa helpolla chat-toiminnolla, minkä lisäksi oikean jakajan näkeminen on jo itsessään täysin erilaista viihdettä.

Miten livekasinot toimivat?

Nykyään livekasinopelien toiminta perustuu muutamaan eri teknologiaan, hyvään jakajatyöskentelyyn ja tarkkoihin kameroihin. Konetunnistusteknologian avulla tietokoneet voivat nykyään tulkita esimerkiksi kirjoitettua tekstiä ja numeroita, kuvien sijasta, tietokoneille tekstiksi tai numeroiksi. Samalla tavalla toimivat myös livejakajien korttien tai rulettipöydän tunnistus. Tietokoneohjelma osaa kääntää fyysiset kortit tai pelipaikat numeroiksi, jotka sitten ohjelmoidaan vastaamaan pelaajan näytöllä esiintyviä kortteja. Tämä kaikki tapahtuu nanosekunneissa, aivan kuin elävässä elämässä.

Livekasinopelien tekeminen

Vaikka käytännössä livekasinolla työskentelevän jakajan työ on helppoa, kameratyöskentelyn ja korttien jakamisen yhdistelmä ei ole yhtä yksinkertaista, kuin miltä se näyttää. Livekasinoiden jakajat toimivat varta vasten livepeleille tarkoitetuissa studiohuoneissa, joissa on useita oikean kokoisia pelipöytiä eri peleille. Välillä livekasinopelien taustalla näkyy vain seinä tai toinen tyhjillään oleva pelipöytä, kun välillä kasinotunnelmaa taas haetaan myös toisten pelaajien ja aktiivisten pöytien taustanäkymällä.

On myös olemassa jonkin verran pelejä, joissa käytetään etukäteen kuvattua materiaalia jakajasta, mutta mitä enemmän käytetään suoraa videokuvaa, sitä aidompi kasinotunnelma saadaan luotua. Suosituimpia livekasinoita kehittäviä peliyhtiöitä ovat Playtech, NetEnt ja Evolution Gaming. Livekasinopelejä tuottavilla yrityksillä on normaalisti omat pelistudionsa, joissa voi työskennellä samaan aikaan useita kymmeniä eri jakajia. Jakamislähetykset kuvataan livenä, jolloin oikeiden jakajien käyttö mahdollistuu myös pelaajien oman läppärin näytölle.

Miksi livekasinopelit ovat tulleet perinteisten nettikasinopelien rinnalle?

Livekasinopelien kehittämisen tarkoituksena on ollut tarjota pelaajille jotain uutta. Niissä pyritään luomaan uudestaan aitojen kasinoiden tunnelmaa, ja tavoitteena on päästä niin lähelle kivijalkakasinoiden tarjoamaa pelikokemusta, kuin vain mahdollista. Nettikasinoiden pelinkehitys onkin kulkenut pitkän matkan nykytilanteeseen.

Nykyään livekasinopuolen peleissä voidaan olla vuorovaikutuksessa, puhua ja viestitellä elävän jakajan ja muiden pelaajien kanssa. Livepelien tarjoaminen ei kuulu kaikkien nettikasinojen valikoimiin, vaan kyseisiä pelejä tarjoavat lähinnä uudet ja modernit nettikasinot. Tietysti nettikasinojen peleissä on hankalaa päästä täysin samalle tasolle elävän tunnelman hakemisessa, kuin esimerkiksi vierailemalla Helsingin kasinolla tai Las Vegasissa, mutta monille riittää hieman väljempi pelikokemus, kunhan sen saa omalta näytöltä, ja missä tahansa.

Wildz live casino – ulkoasu

Jotta on helpompi ymmärtää, miltä livekasinopelejä tarjoavat nettikasinot näyttävät, voidaan ottaa hyväksi esimerkiksi Wildz -nettikasinon oma livekasinopuoli. Wildz live casino ei eroa ulkoasultaan muiden kasinopelien tarjonnasta, eli mukana on samalla tavalla kaikki tarjolla olevat livekasinopelit ruudukkoihin jaoteltuina. Kategoriat on eritelty niin, että pelimuodosta toiseen liikkuminen on helppoa.

NetEntin ja Evolution Gamingin kehittämät livekasinopuolen pelit ovat pääasiassa HTML-pohjaisia, joten niiden pelaaminen onnistuu kaikilla tietokoneen tai älypuhelimen selaimilla hyvin. Wildz live casinolla pelaaja voi kokea onneaan esimerkiksi blackjackissa, liveruletissa, sekä livemonopolyssa. Muita pelattavia pelejä ovat esimerkiksi pokeripeleistä Texas Hold´em, kolmen kortin pokeri, sekä baccarat. Tutustutaanpa Wildz live casinon pelitarjontaan hieman pintaa syvemmältä.

wildz get more

Wildz live casino – pelivalikoima

Black jack–pelit

Wildz livekasino pelivalikoimassa on useita blackjack-pelejä. Blackjack on hyvin suosittu livekasinopuolen peli, sillä perinteisesti juuri blackjackin pelaaminen on hyvin erilaista livekasinolla, kuin tavallisena nettipelinä. Blackjack on maailman suosituin netin livekasinopeli, mutta hyvänä kakkosena on myös online live-ruletti. Blackjack toimii livekasinoilla erityisesti siksi, että se on pelinä yksinkertainen. Vaikka peli ei poikkea tavallisesta blackjack-versiosta sääntöjensä osalta, oikean jakajan käyttäminen tekee pelistä jopa vieläkin yksinkertaisempaa.

Useimmista kasinopeleistä poiketen blackjackissa pelataan perinteisesti jakajaa vastaan. Liveversiossa on mahdollista toki pelata myös muitakin pelaajia vastaan, jokaisella pelikierroksella. Wildz live casinon livepuolella on useita erilaisia liveblackjack-pöytiä, joista voi valita oman suosikkinsa. Kasinolta löytyy erikseen blackjack-pöydät eritasoisille pelaajille sekä Low Roller-, Medium Roller-, että High Roller -tasoisina, panoksien suuruuden mukaan. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi Blackjack VIP-pöydät. Pelejä löytyy siis kaiken tasoisille pelaajille.

Rulettipelit

Wildzin livekasinopuolella on blackjackin lisäksi hyvä tarjonta rulettipelejä. Ruletti onkin blackjackin ohella toinen suosittu livepuolen peli. Kun tavallisessa nettikasinoversiossa ruletti ei välttämättä ole se kaikista jännittävin peli, livekasinot ovat muuttaneet tämän käsityksen pelistä. Ruletin tunnelma ja jännitys perustuvat lähinnä rulettirullan pyörittämiseen, ja tällaista tunnelmaa on vaikea saada konkretisoitua ilman oikeaa rulettipöytää. Wildzin valikoimasta löytyvät esimerkiksi eurooppalainen ruletti, Double Ball -roulette, Lightning- roulette, ja useita versioita automaattisista ruleteista.

Monopoly Live

wildzcasino-launch-success-minYksi Wildzin useista livekasinopuolen erikoispeleistä on Monopoly Live, jossa pelataan kyseisen lautapelin tunnelmissa, sekoittaen kasinotunnelmaan hieman Wheel of Fortune-, eli onnenpyörä-aiheisia elementtejä. Kyseessä on helposti opittava ja asiakasystävällinen pöytäpeli, jota pelataan pelijuontajan välityksellä. Pelaajan tulee panostaa jollekin onnenpyörän eri symboleista. Symbolit ovat numeroitu, ja ne kertovat pelaajalle, missä suhteessa mahdollinen voitto maksetaan takaisin.

Esimerkiksi jos pelaaja osuu numeroon kolme, maksetaan panos takaisin 3:1-suhteessa. Lisäksi pelipyörässä on erilliset sattumakorttipaikat joiden avulla pelaaja voi päästä isoille voitoille. Sattumakortti voi sisältää joko rahapalkinnon, tai mahdollisuuden tulevien kierrosten voittojen moninkertaistamiseen. Jos sattumakortti sisältää esimerkiksi tiedon x10, kaikki tulevat voitot kerrotaan 10-kertaisesti. Lisäksi Monopoly Livessä on erillinen bonuspeli, joka muistuttaa paljon ulkoasultaan klassista Monopoly-lautapeliä.

Muita kasinolla olevia livepelejä ovat muun muassa livekasinoiden klassikkopeliksi jo luokiteltava Dream Catcher, useita erilaisia baccarat-versioita ja perinteisiä noppapelejä muistuttava Super Sic Bo.

Wildz live casino – yhteenveto

Livekasinopelit ovat tulleet nettikasinoille jäädäkseen, eikä niiden suosion kasvu näytä taantumisen merkkejä. Erityisesti älylaitteiden ja nettiyhteyksien kehittymisen ansiosta livekasinopelejä pystyy pelaamaan todella helposti niin kotisohvalta, junasta, tai vaikka mökiltä. Mikä parasta niin Wildzillä bonusta voit kierrättää myös livekasinopeleissä. Parhaimmillaan livekasinot tarjoavat oikeisiin kasinoihin verrattavaa pelikokemusta, ja useat pelit vain tuntuvat pikkuriikkisen paremmilta livenä pelattuina. Wildz nettikasinon livekasinotarjonta kattaa kaikki suosituimmat livekasinopuolen pelit.